Veikkauksen pelipaikat ja -automaatit pysyvät suljettuina

Veikkauksen pelipaikat ja -automaatit pysyvät suljettuinaVeikkaus ilmoitti pari viikkoa sitten sulkevansa Casino Helsingin lisäksi kaikki hajasijoitetut peliautomaatit sekä Feel Vegas- ja Pelaamo-toimipaikkansa maaliskuun loppuun asti. Nyt yhtiö on ilmoittanut, että koronavirustilanteesta johtuen niiden avaamiselle ei toistaiseksi ole edellytyksiä.

”Koronavirus on muuttanut hyvin nopeasti arjen niin Suomessa kuin maailmallakin. Ihmisten terveys on asia, joka menee aina kaiken edelle. Pyrimme huolehtimaan siitä omalta osaltamme niin hyvin kuin mahdollista ja käyttämään keinoja, ettei virus leviä erilaisten kosketuspintojen ja ihmisten kohtaamisten kautta”, toteaa Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski.

Myös Veikkauksen järjestämät asiakastapahtumat perutaan toistaiseksi. Näillä toimilla Veikkaus pyrkii vähentämään asiakkaiden, kumppaneiden ja henkilökunnan riskiä koronavirustartunnan saamiseen.

”Seuraamme koronatilanteen kehittymistä koko ajan ja tulemme tarvittaessa tekemään lisää nopeita ratkaisuja, joilla voidaan katsoa olevan viruksen leviämistä ehkäiseviä vaikutuksia”, Sarekoski kertoo.

Veikkauksen peleissä on tällä hetkellä muutenkin normaalia merkittävästi vähemmän tarjontaa. Koronaviruksen vaikutukset näkyvät monin tavoin varsinkin urheiluvedonlyönnissä, kun lähes kaikki sarjat ovat tauolla. Esimerkiksi lauantain Vakioveikkaus 1 oli peruttu, mikä on äärimmäisen harvinaista pelin 80-vuotisessa historiassa. Viimeksi Vakioveikkaus 1 peruttiin 1977, jolloin Vakio ei ollut pelattavissa lakon vuoksi. Hieman tätä aiemmin Vakioveikkaus peruttiin myös jatkosodan aikana. Veikkauksen mukaan Vakioveikkaus avataan pelattavaksi, kun sopivia kohteita on tarjolla – mikä ei tarkoittane tulevaa viikonloppua.

Onneksi pelaajalle on vaihtoehtoja

Koronavirus ei sen sijaan vaikuta pelaamiseen netticasinoilla, jotka toimivat tavanomaiseen tapaan. Veikkauksen pelien sulkeminen tarjoaakin mainion tilaisuuden tutustua netticasinoiden tarjontaan. Veikkaukseen verrattuna netticasinoinen etu on merkittävästi anteliaampi voitonmaksu sekä erilaiset uusille pelaajille tarjottavat bonukset. Ilmaiskierroksia.info tarjoaa kattavasti tietoa ja arvioita eri netticasinoista helpottaakseen itselleen sopivan netticasinon löytämistä. Alla olevista linkeistä löydät tietoa suosittelemistamme netticasinoista.

Uudet netticasinot

Ilmaista pelirahaa

Top-10 ilmaiskierrokset

Verovapaat netticasinot

Pelionnea!