Jääkiekon MM – Leijonat jatkoivat hienoja otteitaan!

Slovakian MM-kisat jatkuivat leijonien osalta USA-ottelulla ja jälleen vuorossa oli huikea jännitysnäytelmä. Leijonat olivat viilanneet aavistuksen kokoonpanoaan ja maalille oli vaihdettu Kärppien paidassa hienon kauden Liigassa pelannut Veini Vehviläinen.

  • Alku ei Vehviläisen osalta ollut ruusuinen ja USA siirtyikin ensimmäisessä erässä 2-0 johtoon, samaan aikaan kotikatsomoiden asiantuntijat olivat jo valmiita työntämään Vehviläisen bussin alle ja huusivat Kevin Lankisen nimeä. Suomi kuitenkin kavensi erän lopussa, kun Harri Pesonen laittoi kiekon USA:n häkkiin kun erää oli jäljellä vain 55 sekuntia.
  • Toinen erä oli varsin tasainen, mutta Suomen maalissa Vehviläinen näytti pitkää nenää kärsimättömille kannattajille ja otti useita hienoja torjunta, pitäen Suomen mukana pelissä. Erän loppuvaiheessa Suomi sai ylivoiman ja erinomaisen kuvion jälkeen Niko Ojamäki pääsi lataamaan paraatipaikalta kiekon ylähyllylle ja pelin tasoihin.
  • Kolmas erä oli tasainen ja jännittävä, molemmilla joukkueilla oli paikkansa, mutta maali varjeltui. Vehviläinen jatkoi hienoa peliään ja nollasi mm. supertähti Patrick Kanen hankalan laukauksen suoraan syötöstä. Jatkoajalla mentiin 3 vs. 3 peliä ja sehän tietää tilanteita. Suomella oli heti alkuun paikka ratkaista peli, mutta Marko Anttilan laukaus ei ollut paras mahdollinen ratkaisu tilanteeseen. Peli ratkesi hieman kyseenalaisesti, kun USA:n pelaaja kaatoi Juhani Tyrväisen ja mahdollisti USA:n pelaajan kävelyn maalintekoalueelle, tällä kertaa Vehviläinen ei ollut aivan parhaimmillaan, sillä Larkinin veto tuli sektorista verkkoon ilman maskia – 3-2 ja kaksi pistettä USA:lle.

Turnaus jatkuu Suomen osalta torstaina

Suomen tilanne on varsin mukava, sillä se on kohdannut jo kaikki ennalta kovimmat maat ja saavuttanut tilanteen, jossa voittamalla loput alkusarjan ottelut, saavuttaa leijonat lohkovoiton. Nyt on vuorossa muutama välipäivä ja seuraavaksi vastaan asettuu torstaina Tanska.

Unelma aloitus turnaukseen – Eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa

Kisojen alku on ollut leijonien osalta siis erinomainen, kukaan ei odottanut joukkueelta kovinkaan kummoista esitystä, sillä materiaalin osalta Suomi antaa muille joukkueille isosti tasoitusta. Suomi on kuitenkin käyttänyt omia parhaita ominaisuuksiaan kiistattomasti hyväkseen ja sen kurinalainen joukkuepeli on luonut voittavan pelitavan. Silti laitamme jäitä hattuihin, seuraavat neljä peliä ovat ennalta heikompia vastaan ja koska paikka pudotuspeleihin on jo käytännössä varma, eivät nämä ottelut ole suuria mittareita. Ensimmäinen pudotuspeli on kisojen tärkein ottelu, sillä siinä leijonat tulevat pelaamaan uskottavuudestaan ja tappio siinä hävittäisi kaikki hienot muistot alkusarjasta.

Levähdä välipäivinä vaikka Unibetillä ja osallistu lätkähaasteeseen

Nyt välipäivinä ennen leijonien seuraavaa ottelua voi vaikka osallistua Unibetin huikeaan lätkähaasteeseen. Siinä vähintään euron vedoilla voi osallistua korkeimman kertoimen metsästykseen MM-kisojen kohteista. Pääpalkintona korkein kerron nappaa pääsylipun Euroopan sisällä vapaavalintaiseen urheilutapahtumaan ja 1500€ käteispalkinnon matkakassaan. Lisäksi 50 parasta palkitaan rahapalkinnoilla ja potissa on yhteensä 10000€. Kisa on voimassa 27.5 asti, joten aikaa on vielä rutkasti. Lisäksi kannattaa muistaa Unibetin päivän tarjoukset jokaiseen leijonien peliin – seuraava ottelu on siis 16.5 ja tarjous kannattaa käydä väijymässä pelipäivänä – kyseessä on kuitenkin täysin ilmainen erikoistarjous asiakkaille. Peukut pystyyn leijonille ja vedetään muutama päivä henkeä.